Historian havinaa jo kuusikymmentä vuotta

    

 

Yrityksemme taipaleen alku sijoittuu vuoteen 1956 jolloin Niilo Lindqvist (s. 1938) ja veljensä Paavo Lindqvist (s. 1937-k.2010) työskentelivät Osuuskauppa Ahomaassa myyjinä, mutta alkoivat päivätöidensä lisäksi urakoimaan kuljetuksia. Nuoret herrat kuljettivat hankkimallaan traktorilla tukkipuita, hiekkaa ym. ja niin oli pian ensimmäisen kuorma-auton osto käsillä. "Reinin foortti" Ford oli ensimmäinen hankinta, sitä seurasivat volvo 485, Venäläinen Zil ja Scania 66.

Vuonna 1960 Paavo jäi pois kaupan tiskin takaa ja alkoi kokopäiväisesti ajamaan. Niilo oli siirtynyt linja-auton kuljettajaksi Klaavolalle, josta jäi vähän myöhemmin pois toisen auton hankinnan myötä ja alkoi ajamaan myös kokopäiväisesti.

60-70-lukujen taitteessa kysyntää riitti jo niin, että lisäliikennelupien  myötä palkattiin myös lisää henkilökuntaa.

Matka on jatkunut erilaisia tuotteita kuskaten ohi 70-luvun vaikeiden lamavuosien, yli 80-luvun uudistusten kuljetusalalla ja ohi 90-luvun "herrojen" lamakin voitettiin hammasta purren ja vyötä kiristäen.

Mäntsälä Trans Oy perustettiin 1997 rinnakkaisyhtiöksi. Perustajina olivat Rami Lindqvist (s. 1969) ja Niilo Lindqvist. Oli tullut aika siirtää isältä pojalle. Vuonna 2006 Niilo ja Paavo Lindqvist Ay:n toiminta, kalusto ja henkilökunta siirrettiin kokonaisuudessaan Mäntsälä Trans Oy:lle.

Keräyspaperi Pitkänen Ky oli Väinö Pitkäsen 1971 perustama paperin keräykseen keskittyvä kuljetusliike.Vuonna 1991 toiminta siirtyi Väinön poikien,Matti Ja kari Pitkäsen käsiin.

Veljesten luotsatessa yritystä laajemmille vesille,tuli mukaan myös vaihtolava kuljetukset,sekä lumen auraukset ja  lumen poiskuljetukset.Sekä muut kiinteistöjen hoitoo kuuluvat kuljetustehtävät,kuten asuntojen muutot ym.

2009 Keräyspaperi Pitkänen Ky siirtyi kokonaisuudessaan Matti pitkäsen omistukseen ja myös yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi.

Pitkäaikainen yhteistyö Mäntsälä-Trans Oy:n Ja keräyspaperi Pitkänen Oy:n välillä johti monien neuvotteluiden jälkeen Fuusioon yhtiöiden välillä.

Ja näin oli Lindqvist & Pitkänen Osakeyhtiö saannut alkunsa.